maanantaina, helmikuuta 06, 2006

Muutama linkki

Tässä on linkki Mongolian Ekumeeniseen radiotaloon

wind.reuhkala.com

Ja toinen Aasian Luterilaisten sivulle

www.asia-lutheran.org/index.php

torstaina, toukokuuta 05, 2005

Loppumatka

Sunnuntai 1.5-Keskiviikko 4.5

Sunnuntai aamuna Juha, Lennart ja Harri pääsivät matkaan kohti Suomea. Minä jouduin jäämään vielä muutamaksi päiväksi. Kaikki pääsivät onnellisesti matkaan vaikka tavaraa oli kertynyt enemmän kuin laukkuihin mahtui. Minä hain ylijäämät hotellista myöhemmin. Minunkin laukkuni olivat niin täynnä että jouduin lentokentällä pakkaamaan osan tavaroista lentoyhtiön pahvilaatikkoon. Toivottavasti muistan ottaa sen Helsingissä laukku hihnalta. Onneksi Lufthansa oli armollinen eikä perinyt ylimääräistä laskua kiloista.

Sunnuntai iltana olin rannassa katsomassa uutta pilvenpiirtäjien valo show’ta Vapun päivän kunniaksi. Show’ta oli vahvistettu pilvenpiirtäjien katolta ammutuilla ilotulitteilla ja musiikilla. Aika vaikuttava esitys ja paikalla oli paljon Hongkongilaisia.

Maanantaina tutustuin vielä lisää Suomen Lähetysseuran tekemään työhön Hongkongissa ja kiinassa Kukkosten kodissa. He olivat myös kiinnostuneita matkamme vaikutelmista.

Illalla olimme vielä Jorman kanssa iltatorilla katselemassa paikallista elämää. Jorman mukaan siellä oli hyvin hiljaista, koska Vappu osui sunnuntaille. kiinalaiseen tapaan seuraava maanantai oli vapaapäivä ja monet myyjät ja ostajat olivat loman vietossa. Vappu on sielläpäin tärkeä lomailu aika.

Tiistaipäivän vieti Manhei Yipin kanssa. Häneen tutustuin kun hän oli nuorisoharjoittelijana Genevessä. Hän näytti minulle paljon nähtävyyksiä Hongkongin saarella. Matkalla ehdimme päivittää kaikki Geneveä koskevat asiat ja kuulumiseme. Menimme kaksikerrosbussilla ylös ja alas jyrkkiä ja kapeita teitä ja päädyimme saaren eteläpuolelle josta ehdimme nipin napin illaksi kotiin.

Illalla olin vielä hotellini lähellä torilla jossa myytiin uutta ja käytettyä tietokoneisiin ja viestintään liittyvää pikkutavaraa ja vähän suurempiakin. Hinnat olivat hyvin alhaiset ja tavaraa oli tarjolla hyvin paljon. En tiedä miten olisi käynyt jos olisi ollut enemmän aikaa ja laukuissa tilaa.



Valitettavasti suunnittelemani Luterilaisen Tunnin vierailu ei onnistunut koska uusi johtaja ei ollut vielä tavattavissa. En ehtinyt myöskään tavata Hongkongin Evankelisluterilaisen kirkon pääsihteeriä Richard Luita jonka viimeksi tapasin Bangkokissa LML kokouksessa.

Keskiviikkona aamusella hankkiuduin lentokentälle raahaten hikisenä päivänä liian painavia laukkujani. Lopulta pääsin ilmastoituun odotustilaan viilenemään. Nyt olen lentokoneessa matkalla kohti Frankfurtia ja illalla minun pitäisi päästä vihdoin omaan sänkyyni nukkumaan.

Matka oli todella antoisa ja mielenkiintoinen. Tässä päiväkirjassa olen jättänyt varsinaiset keskustelun aiheet ja tavatut ihmiset pois ja keskittynyt enemmän matkan hauskoihin osiin. Ilman Harrin tukea ja lukijoiden palautetta en varmaan olisi jaksanut tätä näin ahkerasti päivittää.

Lauantai 30

Aamulla söimme varhaisen aamupalan ja lähdimme sen jälkeen Kukkosen Jorman kanssa vierailemaan Hongkongin luterilaisessa teologisessa seminaarissa. Siellä meillä oli erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva keskustelu Kiinan tilanteesta. Seminaarilla on vankat suhteet Kiinaan ja monia opiskelijoita sieltä. Lisäksi seminaari on tuottanut Kiinan tutkimuksen sarja Luterilaisen maailman liiton kanssa. Haastoimme seminaaria tekemään tutkimusta radio-ohjelmien vaikutuksesta Kiinan kirkon kasvuun ja kehitykseen. Rehtori oli kiinnostunut aiheesta.

Seminaarilla tapasimme myös siellä työtä tekeviä suomalaisia opettajia ja tutustuimme seminaariin. Lauantaipäivänä siellä ei ollut opetusta mutta kappelia valmisteltiin juuri häitä varten.

Seminaarilta kävelimme krstillis budhalaiseen dialogikeskukseen jossa ostimme kaikenlaista pientä. Siellä oli hyvin paljon kontekstualisoitua kristillistä taidetta ja symboleita lautasista kirjoihin ja pienitä muistoesineistä isoihin tauluihin.

Saimme vielä sovitettua siihen vierailun vilkkaaseen temppeliin jossa katselimme suitsukkeiden polttamista ja ihmisten uskonnollista palvontamenoa jolla oli meille hyvin oudot muodot.

Sen jälkeen palasimme kiireesti metrolla hotellille ja nipin napin ehdimme syödä myöhäisen lounaan.

Lounaan jälkeen kaikki Kuopiolaiset matkaajat lähtivät Kukkosen Jorman luokse ja muut lähtivät viimeisille ostoksille ja minä lähdin etsimään uutta internetistä varaamaani hotellia. Se oli hiukan epäilyttävällä seudulla, mutta itse hotelli oli siisti ja asiallinen eikä liian kaukana metrosta.

Siellä en päässyt internetiin päivittämään päiväkirjaa, joten taas jäi yksi päivä rästiin.

Perjantai 29

Aamulla tapasimme radiokuuntelijan, joka oli lähtenyt opiskelemaan raamattua radio-ohjelman ja Internetin välityksellä.

Tapaamisen jälkeen lähdimme maailman nopeimmalla junalla Shanghaista lentokentälle. Junan nopeusmittari näytti 430 km tunnissa hyvin nopeasti. Juna ”lensi” magneettikentän päällä kiskojen yläpuolella. Aika tasaista ja melutonta kyytiä kun ottaa huomioon nopeuden jolla mentiin eteenpäin. Rata ei ollut pitkä eikä matka kestänyt kovin kauan.

Shanghaista lensimme China Airlines lentokoneella ja kertasimme muistorikkaan matkamme vaiheita. Kaikki olivat varsin tyytyväisiä kokemuksiinsa.

Illalla saavuimme Hongkongiin josta oppaamme Jooseppi ja Joonatan jatkoivat suoraan Taiwanille ja me menimme junalla keskustaan jossa majoituimme partiojärjestön hotelliin. Se oli suoraan keskuspuiston pohjoispuolella mukavalla paikalla lähellä Suomen Lähetysseuran toimiostoa ja Kukkosen Jorman ja Johannan kotia. Hotelliin vievä bussi kiersi puli keskustaa mutta otimme sen kiertoajeluna vaikka se kesti hiukan kauemman kuin ajattelimme.

Nautin illallisen yhdessä vanhan ystäväni Luterilaisen tunnin Hongkongin toimiston entisen johtajan Ellen Makin kanssa.

Hän odotti minua jo hotellin aulassa kun vihdoin pääsimme sisään. Harri meni väsyneenä nukkumaan ja Lennart ja Juha nauttivat Hongkongin kulinaristisista nautinnoista paikallisessa McDonald’s ravintolassa. Illalla Ellen näytti vielä Hongkongin rannassa paikallisen valo show’n jossa kymmenet isot pilvenpiirtäjät välkyttelivät valojaan tietokoneen ohjauksessa. Aika vaikuttava näky.

Kun vihdoin pääsin hotellihuoneeseeni, kello oli jo niin paljon, ettei enää jaksanut mitään päiväkirjaa kirjoittaa.

torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Torstai 28

Kiitos kannustuksesta kaikille palautteen antajille. Se on kannustanut tämän päiväkirjan pitämisessä paljon. Ilman kannustusta en olisi jaksanut kirjoitella myöhään illalla näitä viestejä raskaan ja pitkän päivän jälkeen.

Skypen käyttäjä bussipysäkillä Shanghaissa. Langaton verkko toimiii sielläkin.

Aamulla tapasimme nuoren avioparin joka toimii TWR:n paikallisia aluetyöntekijöitä. He kertoivat työstään ja haasteistaan Kiinassa. Mielenkiintoisia asioita. Opimme paljon uutta radiotyöstä ja kertoivat koskettavia kokemuksia ja perheensä vaiheita. Näimme myös käsinkirjoitettuja kiinankielisiä palautteita.


Haastattelun jälkeen menimme yhdessä kiinalaiseen ravintolaan syömään lounasta. Itse asiassa se oli Taiwanilainen ravintola Sanghaissa.

Iltapäivän ohjelma oli peruuntunut ja vietimme aikamme torilla ja nähtävyyksissä ja keskustellen yhdessä oppaidemme kanssa. Niissä keskusteluissa opimme taas paljon uusia asioita kiinan työstä ja haasteista ja meillä oli aikaa tarkastaa epäselviksi jääneitä asioita.

Tänään vietimme viimeisen illallisen yhdessä täällä Kiinassa koska huomenna lennämme Hongkongiin ja oppaamme Jooseppi ja Joonatan lentävät Taiwanille. Illallinen oli tietysti kiinalainen ja vain aamupaloilla olemme käyttäneet haarukkaa ja veistä, muuten pelkkiä puikkoja eikä nälkä ole vaivannut, päinvastoin.

Illallisen jälkeen keskustelin pitkään Joonatanin kanssa internet sivustoista ja niiden hallinnoinnista. Näytin miten MOODLE ohjelmalla voi luoda oppimisympäristöjä Internetiin. Hän oli tosi iloinen uudesta tiedosta ja haastoi minua Taiwanille opettamaan lisää.

Näin opettelimme ihmisten nimiä katsomalla missä he istuivat pöydässä. Kiinalaiset nimet olivat aika vaikeita muistaa. Monilla kristityillä oli myös englantilainen nimi jota he käyttivät meidän kanssa.

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

Keskiviikko 27

Aamulla saavuimme hyvin nukkuneina seitsemältä Shanghain asemalle. Sieltä suoraan hotelliin jossa odottelimme pari tuntia ennen kuin pääsimme sisään huoneisiin. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kuntosalissa ja uimassa. Uima-altaasta hotellin ylimmästä 27 kerroksesta oli loistavat maisemat yli Shanghain. Huoneemme on 13 kerroksessa, josta ohessa näkymää. (kuva Harri)

Ennen lounasta tapasimme radiokuuntelijoita jotka olivat tulleet meitä tapaamaan jopa 1200 km päästä. Jokainen kertoi vuorollaan omasta elämästään ja työstään ja millaisessa seurakunnassa ovat mukana. Mielenkiintoisia kertomuksia.

He myös kertoivat että tällä hetkellä Kiinassa on aika helppo ostaa raamattu ja se maksaa vain 0,7 euroa eli käytännössä kaikilla halukkailla on varaa ostaa yksi. Joillakin alueilla saattaa olla tilapäisesti pulaa Raamatuista, mutta niitä on nyt kohtuullisen hyvin saatavilla.


Tämän kokouksen jälkeen menimme myöhäiselle lounaalle kaupungin kuuluisaan turistiravintolaan, jossa presidentti Clintonkin kävi syömässä vieraillessaan Shanghaissa. Sen jälkeen meillä oli pieni hetki ostoksille ja kahville paikallisessa Starbuck kahvilassa.


Kauppakuja (kuva Harri)

Ennen illallistapaamista ehdimme pikaisesti käväistä Aasian korkeimmassa radio tornissa (The Oriental Pearl Tower) josta näkyi koko Shanghai paitsi että oli vähän utuinen päivä eikä näkyväisyys 350 metrin korkeudessa ollut paras mahdollinen.

Illallisella tapasimme taas ryhmän radiokuuntelijoita joilta opimme paljon radion merkityksestä Kiinassa.

Tänään työpäivä loppui jo kymmeneltä illalla ja täällä on hyvä internet yhteys joten päiväkirjan pito sähköpostin luku ja kaikki sujuu hyvin. Tosin nyt lopetamme kello on jo yli puolen yön.

Onneksi huomenna ei ole kovin varhainen aloitus aamulla.

Tiistai 26

Tänään heräsimme puoli kuudelta varhaiselle aamupalalle ja samalla pakkasimme laukkumme ja poistuimme hotellista. Varhainen aamupala oli tarpeen koska meillä oli pitkä matka maaseudulle. Kaupungista poimimme muutamia naiskuuntelijoita mukaamme. Matkustimme noin kaksi tuntia kaupungin koillisreunalle. Siellä tapasimme muutamia kuuntelijoita ja söimme yhdessä lounaan.

Se oli hyvin kiinalainen kevyt lounas lähinnä kylmiä ruokia. Miehet söivät eri paikassa kuin naiset.


Siinä perheessä osa oli kristittyjä ja osa ei. He olivat hyvin innoissaan kaukaisista vieraista ja kertoivat vapaasti elämästään ja kuvasivat innokkaasti meitä. Me tietysti kuvasimme innokkaasti heitä ja myös monta yhteiskuvaa saatiin aikaiseksi.


Lounaan jälkeen kävimme katselemassa paikallisia nähtävyyksiä yhdessä ja seurustelimme ja tutustuimme puolin ja toisin. Saimme paljon valokuvia maaseutukylistä. Kylä oli aivan Pekingin kartan laitamilla ja se oli jo vuoristoista maaseutua. Siellä oli suuria päärynäviljelmiä.



Mukana oli myös kaksi nuorehkoa naista jotka olivat kotikirkko seurakuntien jumalanpalvelusten vetäjiä ja vastuunkantajia. He osasivat myös jonkin verran englantia. Talon isäntäväki ei osannut kovin paljoa englantia mutta meillä oli monta tulkkia.

Iltapäivällä palasimme takaisin kaupunkiin ja tutustuimme muutamaan kristilliseen taidekauppaan jotka sijaitsivat turistien suosiman antiikki- ja taide-esineisiin ja turistirihkamaan erikoistuneella kadulla. Ostimme sieltä vähän käsityöesineitä ja seinälle ripustettavaa kiinalaista taidetta.


Sieltä kiirehdimme hakemaan pakatut laukut hotellista ja kiirehdimme junalle. Junamme lähti vilkkaalta Pekingin asemalta kello 7 illalla.

Tällä asemalla ei oikein löytänyt oikealle raiteelle jos ei osannut lukea kiinaa. Me olimme lukutaidottomia, mutta onneksi Jooseppi ja Joonatan osasivat ohjata oikeaan junaan.


Junassa söimme illallisen makuuvaunumme pienellä pöydällä.

Illallisen jälkeen keskustelimme pitkään oppaittemme Josephin ja Jonatanin kanssa Kiinan tilanteesta. Siinä saimme vastauksia matkamme aikana nousseisiin kysymyksiin.

Lopetimme vasta vähän ennen yhtätoista ja herätys oli aamulla kuudelta ennen kuin juna saapui Shanghaihin.

maanantaina, huhtikuuta 25, 2005

Kuvia sunnuntailta



Sunnuntai jumalanpalvelus oli tässä kirkossa. Kuva otettu jumalanpalveluksen jälkeen.





Tässä kirkko sisältä. Kuva on otettu saarnan aikana. Kuva on kirkon pääsalista.



Lennart astumassa taivaalllisen rauhan aukiolle. Tämä oli pitkän kävelymatkamme alku.



Koko ryhmä taivaallisella aukiolla ennenkuin menimme kiellettyyn kaupunkiin.

Maanantai 25.4.05

Tämän blogin rakentaminen on vaikeaa Kiinasta käsin koska en pääse katsomaan näitä sivuja. Kiinan hallitus estää näille sivuille pääsyn. Muutamien mutkien kautta sain kuitenkin sivut päivitettyä, mutta en kuitenkaan kuvia. Kuvat tulevat sitten myöhemmin. Koska tulin myöhään ja kirjoitin blogia pitkään ja viimeiset tekstiviestit lähetin kahden jälkeen jäi yöuni vähän lyhyeksi.


Aamiaisella kello 7 tapaaminen kotikirkko liikkeessä vaikuttavien johtajien kanssa. Aamupalan jälkeen jatkamme keskustelua heidän kanssa.


Heti kokouksen jälkeen lähdimme pikkubussilla heidän kanssaan katsomaan kiinanmuuria. Sinen oli hotellilta matkaa pari tuntia. Perillä kiivetessä meni aika Useampi tunti ja kiipeäminen imi voimat jaloista, ei tarvitse ainakaan lähteä lenkille. Maisemat olivat upeat ja kokemus oli mieliin painuva. Samalla koko matkan ajan keskustelimme vieraittemme kanssa.


Kun palasimme kotiin muurilta meillä oli viisi minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet ja jatkoimme seuraavaan kokoukseen joka oli tunnin ajomatkan päässä hotellilta. Kokous kesti parituntia. Tapasimme sellaisia opiskelijoita jotka opiskelivat raamattua radion ja CD levyjen välityksellä. Mukana oli kolme opiskelijaa ja yksi opettaja ja yksi koordinoija ja TWR paikallinen työntekijä. Samalla söimme kiinalaisen illallisen.


Hotellilla olimme takaisin n 23 illalla. Väsyneinä mutta tyytyväisinä.

Kuvia laitan sitten kun saan paremman web yhteyden.


Keskiviikko-torstai yön vietämme junassa Pekingistä Shanghaihin joten silloin en usko että pystyn lähettämään mitään.